Hukassa

Oon nyt viime päivinä parannellu tän blogin ulkoasua, lisäilly hieman juttuja ja yrittäny saada tunnisteita postauksiin ja tää tunnisteiden laitto on kyllä vielä pahasti kesken, mutta valmistuu pikkuhiljaa. Tätä tehdessä oon samalla joutunu kuin pakosta silmäilemään ja sivuttamaan vanhoja postauksia ja lukenu pätkiä sieltä täältä. Ja samalla oon tajunnu, miten hukassa oon tän koko homman kanssa ollu ainaki puol vuotta.

Ehkä mun silmät avas lukijamäärä. Kyllä, jossain vaiheessa bloggerin mittarit näytti jopa kahtasataa lukijaa päivässä ja täytyy sanoa, että se teki mut iloseks. Jotenki tuntu, että se oli se jonkinlainen palkinto, jonka sain "työstä" jota oon vaan huvikseni tehny. Ihan alkujaan kirjottelin blogia itseäni varten, mulle oli ihan sama lukeeko kukaan, koska jos jotain lukuja alkaa tuijottamaan silmät viiruna 24/7 niin eihän siitä mitään tuu. Sitten kun huomasin, että niitä lukijoita todella alkoi tulemaan, tuli sellanen olo, että mun on pakko. Pakko kirjottaa siitä tästä ja tosta aiheesta, vaikkei kukaan juurikaan oo mitään sanonu/kommentoinu suuntaan tai toiseen. Kommentteja siis otan mielelläni vastaan. : D
Jossain vaiheessa (ja kyllä, tää kuullostaa niin kliseiseltä, että mietin hetken jätänkö kirjottamatta) mun kiinnostus muotiin ja vaatteisiin ja kaikkeen tollaseen lähti nousuun. Jotenki aloin löytämään sitä omaa juttua josta tykkäsin ja johon halusin käyttää vapaa-aikaani ja johon halusin uppoutua sillon ku arki ja muu ikävä paino päälle. Tykkäsin lukea muiden blogeja, ettiä inspiraatiota ja inspiroitua. Ja tykkään edelleen ja edelleenkin se on mun sydäntä lähellä oleva harrastus, vaikka miten kliseinen oliskin. Mä vaan rakastan sitä kaikkea taiteena ja kauniina asioina.

Jossain vaiheessa päätin, että kaikki kirja-arvostelut ja tän tyyliset saa nyt jäädä, keskityn enemmän siihen omaan juttuuni. Ja samalla huomaamattani kadotin sen oman äänen. Mun oman äänen ja samalla tän koko homman sielun. (Nauran varmaan näille mun teksteille vuoden päästä.) Vasta tällä viikolla tajusin sellasen tärkeen asian, että blogista tekee juuri sen tietyn blogin se blogin kirjoittaja, eikä se, miten hienot kollaasit ja miten kuvaa Voguesta sinne on kopioitu. Blogista tekee persoonallisen sen kirjottaja ja ne tekstit saa ihmiset kiinnostumaan, muu on sitten hieman toisarvosempaa, mutta silti tärkeetä.

Tänään kun katoin noita mun vanhoja tekstejä, hämmästyin, että oonko mä kirjottanu nää. En ollu pitkään aikaan kirjottanu silleen, että se mitä tulee mieleen menee melkein sellasenaan siihen postaukseen. Että kirjotin niitä omia ajatuksiani, enkä joka sekunti miettiny, että voinko kirjottaa noin ja näin ja apua onks tää nyt noloo ja eikä en mä näin voi kirjottaa. Koska jos kaiken kieltää, niin siihen paperille ei jää sanaakaan. Ja just niin mulle kävi, enkä edes ite sitä huomannu.

Tänään tajusin sen, että ihan sama. Ihan sama, että onko se lukijamäärä kaks vai kaks sataa. Jos on ees yks lukija nii mä sit kirjotan sille ja ennen kaikkea ittelleni. Tajusin myös, että mä rakastan tätä koko blogia, vaikkei kukaan muu sitä lukiskaan. Tykkään koota mun sen hetkisen inspiraation johonki ja kirjottaa, mitä oon sillon asiasta aatellu. Nyt ku sain ton ulkoasunki kuntoon, tykkään tästä vielä enemmän.
Mutta ennen kaikkea, ihan sama vaikka mä oonki nyt kulkenu jossain omassa maailmassani tässä vähän aikaa ja jättäny tän koko jutun ilman sen kummempia omia ajatuksiani. Virheitä tulee ja jos ei oo tyytyväinen, niin sitten ne korjataan.

Ja tää ajatus taka-alalla, mä oikeestaan aloinki kirjottaa tätä mun syvällistävää mietintääni tästä jutusta. Tää ei oo mun työ, mun ei tartte tehä tätä ja musta tuntuu, että maailma ei kaadu siihen paikkaan, jos tää poistettais. Mutta tää on mun harrastus ja mä tykkään tästä. Ja mä en halua vielä luopua mun harrastuksesta.
Nyt oon siis päättäny, että fiksailen vielä vähän tätä (ja sitä fiksattavaa tulee varmaan vielä aikojen saatossa) ja teen niin ku parhaaks nään. En jaksa enää miettiä, että onkohan tää hyvä, jos ite siitä tykkään. Haluun alkaa kirjottamaan enemmän sen tyylisiä postauksia, millasia ne oli ennen. Sellasia, että siinä on edelleen annos sitä, mitä siinä on ollu nyt tän puol vuotta, ja ripaus sitä mun omaa ääntä, sitä mitä mä nytkin kirjotan. Nyt mä en ees mieti onko hyvä, nyt vaan kirjotan sen, mitä sattuu tulemaan. Haluun kirjottaa enemmän sellasia postauksia, joissa on ite ottamia kuvia, postauksia, joissa on muutakin ku niitä vaatteita, kenkiä ja koruja. Koska ei se rakkaus niitä kohtaan siihen sammu. Haluun, että tavallaan pääsen siihen samaan pisteeseen, missä joskus sillon olin. Tai no melkein samaan, mutta tavallaan vähän kuitenki eteenpäin. Koska sillon tiiän, että teen sitä mistä tykkään.

Kuvat: Weheartit

P.S Ja niitä kommentteja saa ihan oikeesti laittaa, sellasta rakentavaa palautetta on aina kiva kuulla! : ))