Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tähtien kaupunki - Mary Hoffman


15 -vuotias Georgia löytää tiensä Taliaan, Remoran kaupunkiin antiikkikaupasta ostamansa talismaanin avulla. Georgian elämä 2000 -luvun Englannissa on yksinäistä ja ahdistavaa, joten hän pakenee 1500 -luvulle kurjaa elämäänsä aina öisin. Georgian saapuessa Remoraan, on siellä järjesteillä suuri ratsastuskilpailu, joka Remorassa on miltei elämän ja kuoleman kysymys. Hevoshullu Georgia pyörii tallilla ja hevosten parissa niin omassa maailmassaan kuin Remorassa, eikä matkan varrelta vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Tähtien kaupunki on Stravaganza -sarjan toinen osa. Kirja elävöitti ja laajensi Taliaa ja sen hahmoja, joihin oltiin jo ykkösosassa tutustuttu, sekä toi mukaan uusia henkilöitä. Vaikka kirjassa paljon hevosista puhuttiinkin, kaikki pyöri pohjimmillaan liittojen ja juonittelujen ympärillä. Kirjassa riitti jännittäviä tilanteita ja yllättäviä käänteitä yhtä paljon, kuin ensimmäisessä osassa, jos ei enemmänkin.
Tähtien kaupunki tarjosi taattua Mary Hoffmania, ja kirjan ainoa varjopuoli oli se, että sen ei olisi halunnut koskaan loppuvan. 

torstai 21. maaliskuuta 2013

Naamioiden kaupunki - Mary Hoffman


Musta tuntuu, että meiän kyläkirjasto alkaa käymään hieman liian pieneks mulle. : D Yks päivä mulla vaan oli sellanen tunne, että just ton kirjan mä haluun lukee, ja kun vihdoin pääsin siihen uppoutumaan, löysin aivan mahtavan kirjasarjan.

Mary Hoffmanin viisiosainen (?) sarja Stravaganza kertoo Stravaganteista, matkaajista, jotka pystyvät talistaamin avulla matkaamaan maailmasta toiseen. Ensimmäisessä osassa, Naamioiden kaupunki -nimisessä  kirjassa nykypäivän Englannissa elävä Lucien joutuu talismaanin avulla 1500 -luvun Taliaan, nykypäivän Italiaan. Jo pelkkä matkustaminen maailmasta toiseen on tarpeeksi outoa, mutta 2000 -luvun maailmassa Lucien sairastaa syöpää ja on vuoteen omana, mutta Taliassa hän on täysin terve, eikä tunne kipua ja väsymystä. Vaikka ihmeellinen Talia - ja siellä kaupunki nimeltä Bellezza - tarjoavatkin Lucienille terveyttä ja hyvinvointia, on keskiaikaisessa Veneziassa omat juonittelunsa ja salamurhayrityksensä.

Tää oli sellanen kirja, jonka lukemista ei pystyny lopettamaan. : D Vaikka aikamatkustus onkin vähän klisee, tässä se "aikamatkustus" tapahtu 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hobitti eli Sinne ja Takaisin - J.R.R. Tolkien


Oon jo pitkään halunnu päästä lukemaan J.R.R. Tolkienin tuotantoa (Taru Sormusten Herrasta oottaa mua vielä : DD) ja vihdoin sain ton Hobitin luettua. Tossa on nyt toi vanhempi kansi, mutta luin sen uusimman version kirjasta, en oo ihan varma onko sitä muuteltu jotenki.

Anyway, Hobitti on ensimmäisen kerran ilmestyny vuonna 1937 - oli jo aikakin saada siitä leffa? - ja on Tolkienin ensiteos. Vaikka kerronta toki on vanhahtavaa (ja edelleenkään en tiiä onko tossa jotain muutoksia tehty) niin kertomus sopii loistavasti luettavaks vielä 2010 -luvullakin. 
Bilbo Reppuli on juuri sellanen päähenkilö, josta tarinan aikana kasvaa vahvempi ja itsenäisempi, ja ennen kaikkea ilman joka päiväistä teehetkeään selviävä henkilö, joka sopii hyvin lasten ja aikuistenkin kertomukseen.

Mua ei kauheesti ehkä innosta, jos takakansi teksti kertoo mulle kirjan johdattavan lukijansa jollekin matkalle, jonka aikana tapahtuu kaikkea vaarallista ja jännittävää. Mielikuvaksi jää sellanen ikuinen taivallus, jonka aikana meinataan kuolla useammin kuin kerran, mutta salaperäiset ja vähemmän salaperäiset voimat aina pelastaa etenkin päähenkilön ja mieluiten myös hänen ystävänsä. Ja tietysti vaaditaan muutama uhrikin matkan aikana, mutta ei turhan montaa päähahmoa.

Tätähän Hobitti on, mutta jotenkin Tolkien on onnistunut tekemään Keski-Maasta niin aidon oloisen, että aina kun avasin kirjan ja aloin lukea, pystyin kuvittelemaan helposti itseni Bilbon, kolmentoista kääpiön ja Gandalfin mukaan matkalle vaarasta toiseen. Gandalfin huumori ja luonne tuo hieman mieleen Harry Potterista tutun rehtori Dumbledoren, mikä tuo hieman piristystä kertomukseen. Kääpiöt eivät kauheasti erotu yksilöinä joukosta, vaikka heidän luonteitaan kuvataanki useampaan kertaan tarinan aikana. 

Keski-Maan satuhahmot taas ovat kaikki niin omalaatuisia ja omistavat tietyt luonteenpiirteet, että todella tuntuu kuin jossain kaukana olisi Keski-Maa, ja siellä asustaisivat kaikki haltijat, hiidet, peikot, sudet ja muut olennot. 

Lyhyesti sanottuna Hobitti on kertomus kolmentoista kääpiön matkasta hakemaan aarteensa takaisin, johon Bilbo Reppuli vain viskataan mukaan, sekä Gandalfista, joka ilmestyy juuri oikeaan aikaan pelastamaan hobitin ja kääpiöt kuoleman vaaralta. 

tiistai 19. helmikuuta 2013

Verenvahti - Tessa Gratton



Verenvahti on itsenäinen jatko-osa Tessa Grattonin aiemmalle kirjalle Veritaika. 

Mab Prowd on elänyt ikänsä veritaikojen keskellä. Diakonin kuoltua tämä jättää Mabille ainoastaan yhden ohjeen: tuhoa ruusut. Mabin pihalla kasvavat ruusut pitävät sisällään salaisuutta ja uskomattoman vahvaa voimaa, joka pitää tuhota - mutta Mab valitsee toisin. Tämä päätöksen seurauksena tyttö tapaa Will Sangerin, pojan, jolle veritaiat ovat yhtä utopinen juttu, kuin "normaali" elämä on Mabille. Pian ruusujen kirous siirtyy Williin, ja Mabin on tuhottava se, vaatii se sitten millaisia uhrauksia tahansa.

Tykkäsin ehkä enemmän tästä toisesta osasta, koska tässä oltiin jo jollain tapaa sisäistetty taiat, eikä niitä tarvinnut alkaa selittää tarinan alussa. Pidin siitä, että tarinaa kerrottiin sekä Mabin, että Willin näkökulmasta. Kirjassa oli myös päiväkirjaosioita, joissa tapahtumat sijoittuivat menneisyyteen ja antoivat lopussa selityksen kirjan nykyaikaisiin tapahtumiin.

Mab Prowd oli henkilönä omalaatuinen persoona ja lukiessa kohtaa, jossa Mab oli sijoitettu normaali nuoren (tällä tarkotan nuorta, joka ei kirjassa viskellyt verta ympäriinsä ja lausunut taikasanoja saaden paperin muuttumaan perhoseksi) elämään, tuntu aidosti siltä, että Mab oli tipahtanut jostain toisesta universumista maan kamaralle.
Will oli kahdesta päähenkilöstä se tavanomaisempi, mutta en kääntäisi sanaa tylsäksi. Pikemminkin Will oli se "normaali nuoriin" lukeutuva henkilö, joka päätti uskoa. Willin perheeseen liittyi dramaattinen tausta, jonka johdosta hän oli tarinan aikana epätietoinen siitä mitä halusi olla ja missä, mikä ehkä osaltaan vaikutti siihen, että Will ei heti kieltänyt veritaikojen olemassa oloa.

Tarina oli ehkä hieman synkkämielinen, mutta silti tosi koukuttava, kun alkuun pääsi. Lopussa tuntu, että ahaa, siksi siinä oli siis näin, kun oli lukenut kaikki päiväkirjaosiot tarinasta. Vaikka tarinassa tuntu olevan monta palasta (Mab, Will ja päiväkirjat kertojina) ne oli hyvin kietoutunu yhteen ja toimi kokonaisuutena saumattomasti. Tässä kirjassa sivuutettiin myös hieman ykköskirjan tarinaa, mikä teki itsenäisestä jatko-osasta sarjaan kuuluvan osan.

 Sanoisin siis, että lukemisen arvonen kirja. ; ))

lauantai 26. tammikuuta 2013

Ella Aura ja kolmastoista haltija - Elena Mady



Ella Aura ja kolmastoista haltija jatkaa trilogiaa keitutyttö Ella Aurasta, jolla on tärkeä tehtävä maapallon tulevaisuuden kannalta.

Ella Auraa kuvailisin sanalla hassu, koska se ei oo sellanen liian vakava, muttei toisaalta ihan tyhjänpäivänen opuskaan, jossa ruusut kukkivat ja linnut laulavat aamusta iltaan ilman sen suurempia murheita. Vaikka edelleen koen olevani hieman liian vanha tän kirjan lukemiseen (ja silti mun oli pakko : DD), on kirjan sanoma tärkeä kaiken ikäisille. Satuolentojen kautta kerrotaan lapsille selkeästi, että maapallo ei pelastu ilmaston muutokselta pelkästään ajatuksen voimalla; jotain on myös tehtävä.

Kirja sisältää kepeää sanailua persoonallisten henkilöiden välillä, mutta pitää lukijan koko kirjan läpi tietoisena siitä, ettei uhka maapallon tuhosta häviä edes oman onnen hetkellä. Hyviä tekoja on tehtävä, jotta maapallo pelastuisi, ja niitä myös tehdäänkin.
Sen lisäksi, että kirja jättää lukijaan alitajuisen ajatuksen maapallon nykyisestä tilasta, se myös kertoo keitun ja hänen ihmisensä syvästä ystävyydestä, sekä kuvaa muutenkin ihmissuhteita eripuolin.

Juoni kuljettaa lukijaa pikku hiljaa kohti kirjan loppuosassa olevaa hengenvaaraa, jossa joudutaan ottamaan apujoukot käyttöön, jotta useamman kuin yhden tärkeän olennon henki pelastuisi. Kolmannentoista haltijan uhka ei hälvene kirjan lopussa, mikä saa lukijan miettimään kolmannen osan loppuratkaisuja.
Suosittelisin kirjaa sellaiselle, jolla on tarpeeksi lapsenmielisyyttä lukea ei-niin-vakavaa tarinaa, joka on silti aivan aiheesta kirjotettu. ; ))

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Salamavaras - Rick Riordan



Aattona kun mun paketista paljastu tää kirja, olin melkein pettyny. Kirjat joululahjana on ihan ok, mutta joku uudempi ja ehkä enemmän mun ikäluokkaan sopiva olis ollu kiva. : D (oon hyvin vaatimaton...)
Onneks oon oppinu selättämään nää mun hirmuset epäluulot joitakin asioita kohtaan ja aloin vaan lukee tota.
Sen jälkeen jäin vähän koukkuun.

Salamavaras on avauskirja Percy Jackson -sarjalle, jonka muita osia on Hirviöidenmeri, Titaanien kirous ja Labyrinttitaistelu. Oon joskus muutama vuos sitte lukenu ton vikan osan, mutta siitä on sen verran jo aikaa, että en kauheesti siitä muista.
Salamavarkaassa 12 -vuotiaalle pojalle, Percylle selviää, että hän on jumala Poseidonin poika ja joutuu kesäksi Puoliveristen leirille. Melkein heti Percy lähetetään kahden ystävänsä kanssa etsintäretkelle palauttamaan Zeuksen varastettu salama ja estämään jumalten välinen sota.
Matkalla koetaan lukemattomia hengenvaaroja ja selvitetään jumalten sotkuja, joiden uhriksi Percy on joutunut.

Tää on oikeesti ihan mahtava kirja. : DD (Kuinka monesta kirjasta oon sanonu noin??) Kirjan hahmot oli hauskoja, tykkäsin etenkin Groverista, joka tarinan aikana kasvo säälittävästä määkivästä vuohesta rohkeaksi satyyriksi. Tarinassa oli monta vaaranpaikkaa, jotka koukutti ja suorastaan pakotti jatkamaan lukemista, mutta tasapainona oli myös reilu annos huumoria. Tykkäsin siitä, että kaikkea ei oltu kirjotettu niin hirveen vakavamielisesti, vaan asioita kuvailtiin hauskalla ja omaperäisellä tavalla.

Kirjan teema, Kreikkalaiset jumalat, ja muut Kreikkaan liittyvät taruolennot ja tarinat oli uskottavasti kirjotettu, ja kirjasta sai käsityksen, että kirjailia tiesi mistä kirjotti. Tarinassa oli myös loppuun asti juonen käänteitä, ja loppu jätti tilaa jatko-osille. ; ))

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Korkea Puoliso - Anneli Kanto & Terhi Rannela



Korkea Puoliso jatkaa Amayan tarinaa Khalkoksella. Kirja jatkuu Tähystäjäneidon ajoista pari vuotta myöhemmin, kun Amayasta on tullut kansan suosima hyvä hallitsija. Kaikki näyttää hetken onnelliselta; Khalkos on nousemassa taas jaloilleen, Amaya on saanut ensimmäisen lapsensa, ja kansa on tyytyväinen.
Pian kuitenkin entinen Korkea Puoliso Lilyana ja hänen poikansa Radko alkavat punoa juonia saadakseen Amayan pois vallasta. Amayan salaisuuden paljastuttua Lilyanalle ja Radkolle, he keksivät suunnitelman saada Amaya alas valtaistuimeltaan.

Korkea Puoliso sisältää draamaa ja juonitteluja, ja kirjan lopussa Amayan tilanne vaikuttaa epätoivoiselta.
Mutta vaikka hovissa Amayan arvostus on olematonta, kansa muistaa Amayan edelleen hyvänä Korkeana Puolisona, ja on Amayan hädänhetkellä valmiina auttamaan.
Kirjan loppu jättää odottamaan uutta alkua, joka pelastaisi Khalkoksen hirmuhallitsijan kynsistä.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tähystäjäneito - Anneli Kanto & Terhi Rannela



Tähystäjäneito aloittaa fantasiatrilogian nuoresta Amayasta, joka matkustaa korkean asemansa takia kolkolle Khalkokselle valtiollisiin hautajaisiin. Lapsekas ja tietämätön Amaya ei tajua, että tämä tapahtuma on vasta alkua tulevaisuudelle. Trilogia kuvaa Amayan kasvua naiviista teinitytöstä viisaaksi aikuiseksi naiseksi.

Takakannen teksti ei kauheesti koukuttanu, mutta halusin ihan huvin vuoks ton lukee. Nyt oon lukenu trilogian kaks ekaa osaa, ja oon tykänny tosi paljon molemmista.
Ekan kirjan alussa Amaya on musta 17 -vuotiaaks aika lapsellinen, ja vaikuttaa enneminkin 12 -vuotiaalta. Heti ensimmäisten lukujen aikana ei tapahdu mitään radikaalia, mutta kun tarina pääsee kunnolla alkuun, alkaa tapahtumat olla mielenkiintoisempia ja juonenkäänteet yllättävämpiä.

Tarinan alussa Khalkos näyttää vauraan sarmatialaisenkin näkökulmasta olevan ihan voimissaan, mutta kun kulissit pian romahtavat, näkee Amaya saaren todellisen puolen. Khalkosta hallitseva leski Korkea Puoliso käyttää valtion rahoja omaan yltäkylläiseen elämään, kun rahvas kärsii kurjissa oloissa. Amayan valtiovierailun opas, Miroslav, näyttää Amayalle Khalkoksen todellisen puolen, ja pian sen jälkeen Amaya saa kuulla olevansa saaren seuraava hallitsija.

Kirjassa on välillä kirjeosioita, joissa Amaya kirjoittaa vanhemmilleen tai siskolleen. Vaikka kirjeosiot olisi voinut ehkä jättää poiskin, musta se kuvaa hyvin Amayan tunteita ja ajatuksia hänen saarella olon aikana.
Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen, ja jättää lukijan odottamaan jatkoa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Teen Idol - Meg Cabot



I did it! : DD Luin ensimmäisen kokonaisen kirjan englanniks ja ymmärsin sen! Mikä saavutus, olkoonki, että se kirja on Meg Cabotin Teen Idol, eikä mikään sivistystä ylentävä tuhat sivunen romaani. : DD
Ja oikeesti, kännykässä on tosi hyödyllistä olla sanakirja. Mua jäi joissain kohissa välillä vaivaamaan, että mikä sana toi on, mut sitte vaan näpytteli sen sinne kännyn sanakirjaan ja tadaa! se anto mulle käännöksen ja opin jälleen yhden sanan lisää englantia! : D

Tän kirjan lukeminen paitsi anto itsevarmuutta englanninosaamisen suhteen, innotti mua myös lukemaan muilla kielillä kirjoja. : DD (Mun seuraava projekti. : PP) Osaan jonkin verran suomen ja enkun lisäks ruotsia ja ranskaa, ja ois kiva lukee joku Peppi Pitkätossu tai Muumikirja ruotsiks. : DD Jos siinä olis vaik sellasta sanastoo jota ymmärrän suurinpiirtei. ; ))

Mutta Peppi Pitkätossuista tähän kirjaan. : )) Kirjan päähenkilö Jen Greenley on koulussaan kaikkien ystävä, ja tuskin kukaan on hänelle koskaan sanonut pahaa sanaa. Jen Greenley on myös innokas ratkomaan muiden pulmia ja pitää siksi koululehdessä palstaa nimeltä Ask Annie, josta on otteita lukujen lopussa. Palstallaan Jen vastaa muiden lähettämiin kirjeisiin, jossa ihmiset kertovat ongelmistaan.

Sitten kouluun tulee teinitähti Luke Striker, joka on naamioitu, jotta häntä ei tunnistettaisi. Jenin tehtäväksi jää tietysti pitää Luken identiteetti visusti salassa. Mulle jäi ehkä hieman epäselväksi toi, että miks se Luke sinne kouluun änkes, mut jotenki se liitty leffan kuvaamiseen. : D Luken identiteetti ei hirmuisen kauan pysy salassa, ja vasta kun se paljastuu, mun mielenkiinto oikeesti tohon kirjaan sytty.

Jenin ollessa Luken upeassa asunnossa paossa paparazzeja, Luke alkaa paasata siitä, miten kukaan ei kunnioita toistaan Jenin koulussa. Koska Jen on kaikkien kanssa hyvissä väleissä, Luke päättää, että Jen on paras mahdollinen henkilö suorittamaan tehtävää koulun ilmapiirin puhdistamiseksi.
Tästä alkaa muutaman henkilön elämän parantaminen. Jen ymmärtää, että vaikka empatiaa kuinka löytyy, on myös jotain tehtävä sanojensa tueksi.

Kirja ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta kertoo osuvasti siitä, miten yksikin ihminen voi vaikuttaa teoillaan. Joskus täytyy hieman muistuttaa omaa ystävääkin ihmisten kohtelusta, vaikka se saattaisikin johtaa erimielisyyksiin. Onnellinen loppu kruunaa opettavaisen tarinan ja tekee kaikki Jenin ponnistelut sen arvoiseksi.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Rajalla - Ally Condie




Mun on pitäny jo vähän aikaa täs kirjottaa tästä arvostelu, mutta aina se on vaan lykkääntyny. : )) Ehkäpä jos nyt sitten vihdoin sen kirjotan. : D

Rajalla jatkaa Ally Condien Tarkoitettu kirjaa, joka on tulevaisuuteen sijoittuva trilogia. Tarinan päähenkilöinä ovat Cassia ja Ky, tyttö Yhteiskunnasta ja poika, joka on luokiteltu poikkeavaksi. Rajalla kirjassa Yhteiskunta on lähettänyt poikkeavia esittämään viljelijöitä sodassa "vihollista" vastaan. Ennen Cassia oli Yhteiskunnan kansalainen, mutta on nyt saanut poikkeva -luokituksen. Poikkeaville kerrotaan, että puolen vuoden jälkeen he pääsevät pois sotatantereelta, mutta todellisuus on, että kukaan ei selviä hengissä niin kauaa. Karkaamatta.

Cassia haluaa palavasti löytää Kansannousun, joka on kapina Yhteiskuntaa vastaan. Ky taas ei haluaisi liittyä kapinoitsijoihin taustansa takia. Cassian sekä Kyn matkat alkavat eripaikoista, jonne heidät on viety, mutta tiet kohtaavat jälleen Louhikossa. Siitä alkaa heidän yhteinen taipaleensa kohti Kansannousua, ja mukana on muutama muukin henkilö.

Kirjan tyyli on hyvin runollinen ja todella surumielinen. Ite en kestäny lukee tota kauheen pitkiä pätkiä vaipumatta jonkin asteiseen masennukseen. Kuoleman läsnäolo on painostava, ja ruumiilta ei vältytä. Muutenkin epävarmuus tulevasta luo omanlaista pelkoa hahmojen ylle.

Tykkäsin silti kirjasta, sillä se osasi herättää tunteita, ja kertoi aidosti Yhteiskunnasta ja sen seurauksista. Niin kuin aika monessa toisessa osassa, myös tässä syvennyttiin päähenkilöiden historiaan pintaa syvemmälle, erityisesti Kyn synkkä lapsuus tuli hyvin ilmi. Myös Yhteiskunnan alkuaikoja ja tapahtuamia, jotka ovat johtaneet nykytilanteeseen. Tykkäsin erityisesti uudesta hahmosta Indiestä, joka on alussa hieman salaperäinen, mutta osoittautuu silti rehelliseksi ystäväksi Cassialle.
Päätösosaa jää odottamaan mielenkiinnolla, sillä tapahtumaketju olisi mukava saada jonkinlaiseen päätökseen, mieluiten onnelliseen sellaiseen. Sillä Cassia ja Ky ovat sen rehdisti ansainneet.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Rubiininpuna - Kerstin Gier



Kerstin Gierin Rubiininpuna aloittaa aikamatkailuun liittyvän trilogian. Rubiininpuna jatkuu teoksilla Safiirinsini ja Smaragdinvihreä.

16 -vuotias Gwendolyn on elänyt koko elämänsä perheessä, josta ei salaisuuksia puutu. Yllättäen Gwendolyn viskataan sata vuotta ajassa taaksepäin, ja tämän myötä paljastuu salaisuus jos toinenkin. Äkkiä Gwendolyn on keskellä soppaa, johon ei ole sekoittanut kauhaansa omasta tahdostaan, vaan hän joutuu väkisin mukaan ongelmien vyyhtiin geeninsä takia.
Gwendolynin tehtäväksi jää selvittää muinainen salaisuus, joka on kulkenut suvussa on vuosisatoja.
Toimintaa ja vuosikymmeniä ei tästä tarinasta puutu.

Kirja on musta tosi hyvä ja mielenkiintonen, ja jo ennen kuin alotin tätä lukemaan, tarina vaikutti mielenkiintoselta. Hahmoilla on kaikilla oma persoonallisuus, joten ne on helppo erottaa toisistaan, eikä huumoriakaan tarinasta puutu. Kirjan päähenkillö Gwen vaikuttaa välillä hieman lapselliselta, mutta toisaalta kokonaisuus on niin hyvä ja mielestäni huolella suunniteltu, että sen antaa anteeksi.
Lisäsuolan kirjaan mukaan tuo lukujen lopussa olevat otteet Vartioiden aikakirjoista, jotka on luultavasti tarinaa varten keksitty.

Toista osaa jään oottaa innolla, sillä eka osa jätti monta kysymystä auki. Toinen osa toivottavasti selvittää lisää Lucystä ja Paulista ja heidän historiastaan ja tarkoitusperistään, sekä vie Gweniä kohti tavoitteitaan. : ))

tiistai 23. lokakuuta 2012

Paljaan taivaan alla - Veronica Rossi



Veronica Rossin kirjoittama Paljaan taivaan alla, on taas yksi niistä kuvitelmista, millainen maailma saattaa tulevaisuudessa olla. Tarina jatkuu vielä tämän jälkeen kahden kirjan verran, joten ainakin mulle tuli tästä sarjasta mieleen Ally Condien Tarkoitettu, vaikka sarjat kerronnaltaan erityylisiä ovatkin.

Paljaan taivaan alla kertoo Perrystä ulkopuolisesta, joka on saanut koko ikänsä taistella nälkää ja tauteja vastaan, sekä väistellä arvaamattomia eetterimyrskyjä. Perryn isoveli Vale on myös vuorovetisten veriherra, joten Perry jää tässäkin suhteessa kakkoseksi.

Keinotekoisissa valtakunnissa elämänsä viettänyt Aria potkitaan ulos turvallisesta ja eetterittömästä maailmasta pihalle tekojensa seurauksena. Ensin Aria luulee loppunsa koittaneen, mutta kuin kohtalon johdattelemana Perry sattuu paikalle lähtiessään pelastamaan veljenpoikaansa Talonia, ja vaikkei pidäkään alkuun tytöstä, huolehtii tästä silti ja opettaa häntä selviytymään ulkopuolella.
Kun Perryn matkalle lähdön motiivi oli veljenpojan pelastaminen, tuskailee Aria rikkoutuneen älysilmänsä, kanssa, sekä yrittää selvittää äitinsä kohtaloa.
Perryn ja Arian suhde syvenee jännittävien takaa-ajojen lomassa, ja matkaan liittyy muutama uusikin henkilö.

Aluksi kirja oli ehkä hitusen sekava, sillä heti ensimmäisessä luvussa hypättiin valtakuntiin, jossa Aria perheineen ja ystävineen asui. Tykkäsin silti tosi paljon kirjasta, koska eetteri-idea oli musta hyvä ja mielenkiintoinen. Tarinassa oli myös paljon koukuttavia kohtia, jotka pakotti jatkamaan lukemista.
Loppu jäi juuri sopivan avoimeksi, jotta toista osaa jaksaa odottaa innolla. : ))

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ilki-ihana - Melissa Marr



Ilki-ihanan jatko-osan Sala-kavala oon joskus aikasemmin jo lukenu, mutta niin ku nyt yleensä mulla käy niin eka se kakkososa ja vasta sitten se eka osa, jolloin toi eka kirja ja sen ongelmien ratkasut on jo selvinny mulle.

Ilki-ihana kertoo Aislinnista, joka on nähnyt koko ikänsä keijuja. Yllättäen kesän kuningas Keenan alkaa tavoittelemaan Aislinnia, ja sinnikäästi Aislinn torjuu kaikki lähestymisyritykset. Aislinn tietää, että keijut ovat julmia, eikä siksi halua sotkeentua niiden elämään lainkaan. Silti hänen on melkeinpä pakko ryhtyä kesän kunigattareksi hallitsemaan Keenanin rinnalla. Aislinnin ihmisystävä Seth on tarinan päähenkilön tukipilari, johon voi joka tilanteessa - ja ainakin siinä kiperimmässä - luottaa.

Pääsin melkein heti alusta tarinaan helposti mukaan toisen osan lukemisen ansiosta. Toisaalta alussa kerrotaan selkeästi siitä, miten Aislinn näkee keijuja, joten mitään ei oikein joudu arvailujen varaan. Itsestään selvyys on ehkä tarinan heikkous; missään kohtaa en yllättynyt. Myös se, että "viimeisessä taistelussa" kaikki ne, jotka olivat Keenanin ja Aislinnin puolella selviytyvät kuin ihmeen kautta, vaikka ovatkin henkihieverissä - ja tietysti myös selviytymisen lisäksi saavat kaiken mistä ovat unelmoineet, niin rakkauden kuin valtaakin.

Tarina on silti mukaansa tempaava, vaikkei nyt ihan pitäisikään otteessaan. Hahmot on helppo muistaa, ja vaihtelua tarinaan tuo kertojan vaihto kappaleissa. Vaikka keijukirjoja onkin tullut luettua jonkinverran, taistelee tämä kärkisijoista. Persoonallisuutta kirjaan tuo 1800-1900 -luvun alkupuoliskon keijukirjoista otetut sitaatit joka luvun alussa.

Kirjasarjaan olisi kiva saada kolmasosakin, sillä kun nämä kaksi osaa sarjasta on lukenut, kaipaisi ehkä hieman "pintaa syvemmälle" täydennystä kokonaisuuteen. Ilki-ihana on lukemisen arvoinen kirja, jos helposti ymmärrettävä fantasia kiinnostaa. : ))

tiistai 2. lokakuuta 2012

Ennustus - Laura Gallego Garcia



Idhunin kronikoista kaks ensimmäistä luettuani jäin odottamaan kolmos osaa innolla, ja kun sen kirjastosta vihdoin ja viimein löysin, en harkinnu kahta kertaa lukeako vaiko eikö. : DD Kakkososan lopussahan kaikki tuntui loppuvan siihen, Christian oli tappanut Jackin ja Victoria tuntui murtuneen täysin - niin täysin, ettei kyennyt enää näyttämään edes tuskallisimpia tunteitaan. Kakkososan lopussa mietin - miten tarina tästä enää voi jatkua?

Kun sitten aloin lukemaan tätä kolmososaa Ennustusta, olin aluksi vähän pihalla. Shekeillä tuntu kaikilla olevan samankaltainen nimi, kuka olikaan se velho ja kuka se puolijan, kuka kenenkin sisar ja kuka kuollut ja kuka elossa. Vaikka joissakin kohdissa joutu hetken miettimään, kuka nyt olikaan kyseessä, pääpiirteittäin tarinan ymmärsi hyvin, olihan muistissa tietysti voimakolmikko Jack, Christian ja Victoria, sekä Shail, Alexander ja Allegra, ja tietysti Ashran Nekromanti.

Jotenkin ihmeellisesti niin ilmiselvästi kuollut Jack herätetään henkiin, hänestä koulitaan shekin avulla vahvempi ja varmempi, ja yllättäen taas viimeinen lohikäärme on mukana kuvioissa. Tietenkään yksi päähenkilöistä ei kuollut, mutta "miekka ei osunut aivan sydämeen, koska sisäinen lohikäärmeesi suojeli sinua, ja Christianin pienen pieni häivähdys inhimillisyyttä esti häntä tappamasta sinua", kuullostaa ainakin musta pikkasen selittelyltä. Mutta mikäs siinä, kunhan saadaan tarina käyntiin.

Victoria taas kärsii hirmuisia tuskia ja lähtee tapporetkelle rakkaan Christianinsa luokse. Aluksi vähän ihmettelin tätä "rakastan kahta poikaa" -juttua, mutta koska se on ihan uskottavasti selitetty henkilöitä yhdistävällä profetialla, ja sillä, että he kaikki ovat hybridejä, voi tämän myöntää käyvän järkeen. Toisaalta, vaikka Victoria kuinka rakastaisi molempia, hän on silti valmis tappamaan elämänsä rakkauden toisen elämänsä rakkauden vuoksi. Ehkä tämänkin voi selittää yli-inhimillisyydellä.

Suurin osa tarinaa kertoo taisteluun valmistautumisesta ja itse taistelusta kuka ketäkin vastaan. Tässäkin asiassa meinaa mennä sekaisin. Kenen puolella barbaarit ovat? Miksi he taistelevat? Miksi shekit haluavat jäädyttää Awan metsän? Jos rehellisiä ollaan en muista vastausta noihin kahteen vikaan kysymykseen, jos niitä edes sain. Idhunin kolme täysikuuta uudenvuoden yönä ovat pääosassa niin Alexanderin sisällä asuvan pedon, kuin Ashranin mahtavien voimienkin kanssa.

Tarina etenee ihan mukavasti ja käänteitä riittää, sekä hieman paljastuksia myös menneisyydestä. Kaikkien kolmen kirjan jälkeen tämä oli ehkä helpoin seurata - tai jos ei helpoin, niin ehdottomasti sekavaa kakkososaa helpompi. Kirjasarjan pitäisi päättyä tähän osaan, mutta loppu jää niin auki, Idhunin kohtalo ratkaisematta ja monet kysymykset vailla vastauksia, että tarinaa saisi aikaiseksi vaikka vielä neljännenkin kirjan verran. Vai onko Gallego Garcia jättänyt lukijalle kuviteltavaksi loput?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kaivattu - Sara Shepard



Koska ikinä ei kirja ja TV -sarja mee täysin samalla tavalla, oli mun pakko lukee Valehtelevat viettelijät kirja, vaikka ekan tuottarin oon sarjasta kattonu. Pääpiirteittäin TV -sarja ja kirja menee aika samalla tavalla, mutta joitakin kohtauksia tuolta kirjasta en muista olleen TV:ssä.

Kaivattu kertoo Ariasta, Emilysta, Spenceristä ja Hannasta, joilla kaikilla on omat salaisuutensa, ja joista vain Alison tietää. Yhtenä kesänä Alison katoaa ja salaperäiseltä A:lta alkaa tulemaan viestejä, joissa on tyttöjen salaisuuksista, joita kenenkään ei pitäisi tietää. Aluksi tytöt epäilevät A:n olevan Alison, mutta kun tyttö löytyy kuolleena omalta pihaltaan, alkaa epäilykset A:n henkilöllisyydestä vain hämärtyä.

Kirja tarjoaa lukioikäisten draamaa ja paljon tunteita vihasta ja rakkaudesta pelkoon ja suruun. Rosewood on aivan oma maailmansa, jossa järjestetään allasbileitä kesäisin ja oma maine on paras pitää puhtaana.
Kirja kertoo vaihtelevasti jokaisen tytön elämästä, tuntemuksista ja ajatuksista, sekä tietenkin salaisuuksista. TV -sarjassa tytöt ovat läheisiä ystäviä, mutta ainakaan vielä Kaivatussa tytöt eivät kauheasti vietä aikaansa toistensa kanssa.

Kirja on viihdyttävä ja helppo lukuinen ja pitää otteessaan käänteillään. Vaikka jokaisella tytöllä on aivan eri ongelmat, heitä yhdistää silti se, että vain hän itse ja Alison tietävät salaisuudesta, sekä A:n salamyhkäiset viestit. Toista osaa jään taas oottelemaan innolla. : ))

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ella Auran tuomiopäiväkirja - Elena Mady



Tää kirja vaikutti alkuun hirmu tylsältä, ja mietin jo, että jätänkö lukematta. Koska haluun antaa kirjoille mahdollisuuden alun jäykkyydestä huolimatta, jossain vaiheessa kirja alko olee jo vähän mielenkiintosempi ja lopulta ton luettuaan sen pääpointin ymmärs. Elena Madyn huumori saattaa vaikuttaa alussa vähän tyhmältä ja lapselliselta, mutta kun tunnelmaan pääsee mukaan, sitäkin alkaa ymmärtämään.

Kirja oli ehkä suunnattu enemmän jollekin 10-12 vuotiaalle, ihan jo noiden henkilöhahmojen takia. Silti idea ja tärkeä viesti maapallon tilanteesta välitty vanhemmallekin lukijalle.

Kirjassa Ella Aura - keijun ja tontun lapsi, keitu - menee agenttikoulutukseen Nagirtunturille, jossa koulutetaan nuoria keituja maailman pelastamista varten. Vaikka tehtävä kuullostaakin mahtipontiselta, kirjassa painotetaan jokaisen pienenkin teon ja olennon merkitystä. Sitä miten jo yksi pieni keitu voi omaa ihmistään tukemalla vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen, jotta oma ihminen kasvaisi turvassa ja onnellisena ja voisi myöhemmin tehdä vaikuttavia ratkaisuja ilmaston lämpenemisen ja ydinvoimaloiden suhteen. Mielestäni myös se, että vaikka kuinka olisi kuolematon ja täydellinen, on täysin mahdollista tulla erehtyneeksi, on kirjassa viestitetty.

Alussa tarina ja takakansi teksti ei tunnu vastaavan toisiaan. Kun Ella Aura ja muutama muu keitu on sitten lähetetty Nagirille, tarina alkaa vaikuttaa omalta luvatulta itseltään. Ideasta on hankala aluksi saada kiinni, ja välillä tuntuu, että jotkin asiat olisi voinut selittää jo hieman aiemmin.
Vaikka tarina onkin mielenkiintoinen, joissakin kohdissa on helppo arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu. Etenkin lopussa Ellan yrittäessä pelastaa Tom kuolemalta, seuraavan käänteen tullessa ei seuraa hirmuisesti yllätyksiä.

Pidin silti kirjan omasta fantasiamaailmasta, jota oli takakannen tekstin mukaan kuvattu osuvasti todentuntuiseksi. Vaikka siellä täällä lentelisi keijuja, keituja ja tonttuja ja ylihaltiat kuinka olisivat aurinkosilmäisiä, henkilöt vaikuttavat inhimillisiltä ja heidän huolensa ihan tavallisen ihmislapsen huolilta, ainakin suurelta osin. Mady on kerronnallaan nostanut hyvin esille nuorille lukijoilleen tärkeän ja ajankohtaisen aiheen; maapallon puolesta on taisteltava, jos haluaa elää. Jokainen voi vaikuttaa teoillaan ja jopa olemassa olollaan. Jokainen tarvitsee rinnalleen ystävää ja ympärilleen rakkautta.

Kirjaa seuraa muistaakseni jo tässä kuussa jatko-osa, jossa persoonalliset hahmot pääsevät jälleen seikkailemaan ja taistelemaan pahaa Olentoa vastaan, joka itsepintaisesti yrittää tuhota Maan. Luultavasti luen ton jatko-osankin nyt kun tarina on päässyt kunnolla käyntiin, ja tarinan maailma on käynyt itsellekin tutuksi. : ))

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Käärmeen lumooja - Annukka Salama



Viimestään tän jälkeen mä pystyn ennakkoluulottomasti tarttumaan suomalaiseen teokseen kirjastossa. Käärmeenlumooja oli aivan mahtava teos, hyvin ja hauskasti kirjotettu, ja ideakin oli omaperänen.

Kirja siis kertoo Unnasta, joka on faunoidi, ja jolla on oravan voimat. Unna liittyy porukkaan, jossa on muitakin faunoideja ja siitä tää koko tarina siis kertoo, näin yhteen lauseeseen tiivistettynä. : D
Kirja on tosi helppolukunen, puol kirjaa menee ihan huomaamattaan, ja siitä eteenpäin ei sitten ookkaan mitään tarvetta laskee tota käsistä. Tää koukutti mut tosi pahasti, joka hetki kun vaan olin himassa ja mul oli aikaa niin heti kirja käteen ja ahmimaan tota tarinaa. : D

Täytyy sanoo, että tää hakkas miljoona nolla sen edellisen opuksen Helsingin alla, minkä luin.
Ensinnäkin, hahmot oli ihanan persoonallisia, läppä lens ja mä nauroin yksinäni ku joku idiootti tota lukiessani.  Toi huumori oli jotenki luonteen omasta, ei pakotettua, ja se toi tosi hyvän lisän ja oikeestaan aika suurenkin lisän tähän kirjaan. Vaikka yli puolet kirjasta heitettiin hyvää läppää, oli lopussa vähän synkempääkin osiota.

Huomasin vasta puolet kirjasta luettuani, että toi oli aika paljon niiden henkilöiden vuoropuhelua. Kerronta kohtia oli muutamia kappaleita siellä täällä ja pari lukuakin saatto mennä ihan hyvin pelkällä vuoropuhelulla. Ehkä osin toi teki kans tästä helppolukusen. Monesti kirjoissa on sellasia monen sivun kerrontaosioita, joissa selitetään hirmusen tarkkaan joku tapahtumapaikka, jonku syvälliset tunteet tai hahmokuvaus, ja sit sitä seuraa muutaman repliikin puhelua, mutta tässä oli toisinpäin. Jatkuvat selittelyn, kuvailun ja pohdintojen sijaan tarinaa kerrottiin hahmojen keskusteluiden kautta, joka elävoitti tarinaa, ja syvens hahmoja.

Vaikka mulla jäikin päälimmäisenä mieleen hyvä rakenne ja persoonalliset hahmot, kirjan idea oli kans hyvä. Ite en oo ainakaan lukenu ennen mistää faunoideista, joten mulle aihe oli uus, ja siks ideaki vaikutti hyvältä. Tykkäsin myös siitä, että kaikki faunoidit eivät olleet automaattisesti ihmeellisiä ja voittamattomia, ja huonojakin puolia esiteltiin ilman sen suurempia paljastuksia ja yllätyksiä.

Aluks tarinassa kerrotaan Unnasta, jolla on oravan voimat, mutta oikeestaan tää teos syventyy Unnan ja Rufuksen suhteeseen, taustalla muut tyypit ja faunoidit. Vaikka tarina syrjäytyneestä ja yksinäisestä nuoresta, ja yllättäen löytää ikuisen rakkauden onkin hieman kulunu, tässä se ei mee niin kliseiseks kiitos sen, että tästä on kokonaan jätetty ne ikuiset "olen niin ruma ja kamala, miten hän voi pitää minusta??" -yltiösyvälliset pohdinnat minimiin.

Tästä tuli taas hirmu sekava arvostelu, mut kun ajatuksia ei saa laitettuu mind mapiks mielessään aikajanalle, niin minkäs teet. : DD Suosittelen ehdottomasti tota kirjaa, aivan mahtava, hyvää huumoria ja helppo lukunen laiskemmallekin lukijalle. : )) Ja vaikka oonki ehkä valitellu sitä, miten joka ikinen kirja nykyisin on se jonku sarjan avausosa, niin nyt en valita. Aivan ihanaa, että tällasesta tarinasta saadaan kokonainen sarja! : DD


lauantai 8. syyskuuta 2012

Helsingin alla - Maria Turtschaninoff



Oon nyt lukenu aika urakalla näitä kotimaisia ja Suomeen sijottuvia kirjoja, joten tää on teemaan aika sopiva.
Kirja kertoo maanalaisesta maailmasta, Alistadista, jossa asuu peikkoja ja noitia ja haltioita, ja jonne Metsästäjä on satoja vuosia sitten vanginnu veden ja tulen ympäröimään torniin pahan. Metsästäjästä tuli Vartija sen vangittua pahan ja siitä asti sen suku on vartioinu tota henkeä, ettei se pääse tuhoomaan maailmaa. Tähän Vartija sukuun kuuluvat osaa muuttuu varjoksi, niin kun myös päähenkilö Alva, jolla ei oo aluks tietookaan, että kuuluu oikeesti tonne Alistadiin ja on myös Vartija.

Kirjan alku oli aika masentava. Ja masentava siks, koska pari ekaa lukua kuvaili kahta nuorta, jotka molemmat vaikutti tylsiltä ja syrjäytyneiltä ihmisiltä, joilla ei oikeestaan oo kauheen mielenkiintonen elämä. Toinen päähenkilö Joel oli aluks ehkä vähän persoonallisempi, mutta Joelin ja sen kaverin keskustelut aluks vaikutti musta aika jäykiltä.

Onneks tarina lähti siitä sitten rullaamaan ja henkilöhahmotkin muuttu paljon luonnollisimmaks ja niille muodostu oma persoona tarinan kehittyessä. Kerrontatyyli ei ehkä ollu mulle just ominainen, ja hirveen yksityiskohtanen kertominen joka ikisestä liikkeestä alko vähän puuduttaa jossain osissa tarinaa. Esimerkiks, kun ne vaikka valmisti ittelleen jotain voileipiä, niin sitä kuvailtiin hirmu tarkkaan ja miten se sitten laitto sen suodatinpussin sinne kahvinkeittimeen ja kahviporot perään ja sitten sulki sen ja paino nappulaa ja kahvi alkoi porista ja hän istahti tuolille.
Musta tollaset kohat ois voinu lyhentää ihan jo ton tarpeettomuuden kannalta pariin ytimekkääseen lauseeseen.

Vaikka tarina ei mitään hirveen suuria tunteita mussa herättänykään, tarinan rakenne oli ihan kohdallaan.
Alun jälkeen tarinassa oli käänteitä ja tunteita, jotka piti mielenkiinnon yllä. Ihan luettava kirja, vaikkei nyt ton kirjailijan paras teos oliskaan. : ))

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kesytön - Elina Rouhiainen



Menin taas aika fiilispohjalla tuolla kirjastossa ja tein aika mahtavan löydön. : DD Kaikki mun ennakkoluulot suomalaisia kirjottajia kohtaan on nyt täysin pyyhitty, koska Elina Rouhiaisen romaani Kesytön on vaan niin mahtava, että sillon ku en päässy lukee tota kirjaa, ajatus kirjan lukemisesta pyöri mielessäni. Rakastan tätä kirjaa osin siks, että vaikka mulla on ihan perusteettoman ennakkoluulot kotimaalaisia kirjailijoita kohtaan, ja ylipäänsä kaikkia tarinoita kohtaan, jotka jollain tapaa sijottuu Suomeen, tää veti mut niin täysin mukaansa, että tää sait mut melkeinpä arvostamaan enemmän kotimaata. : DD

Toiseks oli mahtavaa, että vaikka olis kuin synkkää jossain vaiheessa, kirjotusasu ei oo haudanvakava, eikä kirjaa lukiessa tartte tuntea hirveetä masennusta kerrontatyylistä. Hahmot oli ihanan persoonallisia ja vaikka läpät oliki samansuuntasia, hahmojen keskinäinen vitsailu toi tähän sellasen piristysruiskeen, ettei tarttennu lukee mitään yltiödramaattista ja syvällistä tekstiä hahmojen suusta.

Vaikka ihmissudet onki tuttuja suunnilleen jokaikisestä nykyaikasesta vampyyritarinasta, oli kiva lukee vähän syventyen ihmissusiin. Monissa tarinoissa on vaan pintaraapasu ihmissuden elämään, tässä se oli tarinan pääosassa. Mulla tuli tätä lukiessa mieleen vertaus Twilightiin, vaikkei tätä luultavasti sais siihen verrata, mutta esim. päähenkilö tässä oli paljon rennompi ja muutenki luonnollisempi, ku Bellan ainainen itsetutkiskelu ja oman itsensä epäily koko aikaa.

Kun luin kirjasta kohtaa, jossa mukaan tuli vampyyri, ajattelin, että no sieltä se nyt tuli - ei ihmissutta ilman vampyyriä. Tykkäsin siitä, miten toi vampyyri oli tarinassa mukana aivan toisella tavalla, kun ihmisiä aterioiden ja oikeestaan toi vampyyri oli isällisellä tavalla aika symppis. Eikä yllättäen tullu mitään vampyyrikannan hyökkäystä kesken tarinan, vaan ihmissudet piti pääosaa tarinan loppuun asti.

Ja ei oo hankala arvata, kuinka paljon venaan tota tokaa osaa, koska tietysti siinä kahen vikan sivun aikana lukija koukutetaan tarinaan niin, että pakkohan toi koko sarja on jossain vaiheessa lukee. : ))
Mut tän tarinan parissa menee monta hyvää hetkee ja tota ei oikeesti vaan voi laskee käsistä ennen loppua. ; ))

tiistai 14. elokuuta 2012

Kirsikkasydän - Cathy Cassidy



Tää on muuten niitä harvoja kirjoja, joita omistan. Ostin tän lukemiseks mun kaheksan tunnin viihdyttävälle lennolle, ja vaikka aluks mietin mikä tän kirjan ikäsuositus on kannen perusteella oikeestaan on, tykkäsin tästä silti. Kirja oli lapsenomaisella tavalla suloinen, vaikka alussa Cherryn ongelmat vaikuttikin tosi arkipäiväisiltä. (Äiti lähteny ja koulussa ongelmia ja kaikkee tollasta mitä ihmisillä yleensä on.)

Tykkäsin eniten tosta kirjan loppuosasta, kun pääsin kiinni tohon ideaan ja kirjotustyyliin syvemmin. Välillä henkilöt oli vähän lapsellisia - eikö oikeesti 14 -vuotias pääse kolmen vuoden jälkeen yli siitä, että isä lähti?? - ja Cherryn jatkuva valehtelu tuntu olevan vähän pakotettua, mutta toisaalta ne oli tärkee osa tarinaa. Shay oli kanssa vähän outo, se tuntu kestävän kaiken ja otti vastaan kaiken kritiikin ja dissauksen silmää räpäyttämättä ja yllätys kun Cherry tulee mukaan kuvioihin, niin kaikki surut kerrotaan tälle.

Kirja oli mukavan rentoa kesälukemista, sellaista, joissa ongelmat ei jää päätä liikaa vaivaamaan ja muutenkin tosi helppo ja vaivaton lukee. Ihmettelen vaan sitä, että Cathy Cassidy on Britannian suosituimpia kirjailijoita, mutta kirjottaa silti 14 -vuotiaasta, kuin se olisi 12 -vuotias. Nuortenkirjat on nuortenkirjoja, mutta musta nuoria on turha väheksyä kirjottamalla mitä tahansa pumpulista tarinaa. Mutta joo, ihan luettava. Ja loppu sai mut jälleen venaa kakkososaa. : ))