Verenvahti on itsenäinen jatko-osa Tessa Grattonin aiemmalle kirjalle Veritaika.
Mab Prowd on elänyt ikänsä veritaikojen keskellä. Diakonin kuoltua tämä jättää Mabille ainoastaan yhden ohjeen: tuhoa ruusut. Mabin pihalla kasvavat ruusut pitävät sisällään salaisuutta ja uskomattoman vahvaa voimaa, joka pitää tuhota - mutta Mab valitsee toisin. Tämä päätöksen seurauksena tyttö tapaa Will Sangerin, pojan, jolle veritaiat ovat yhtä utopinen juttu, kuin "normaali" elämä on Mabille. Pian ruusujen kirous siirtyy Williin, ja Mabin on tuhottava se, vaatii se sitten millaisia uhrauksia tahansa.
Tykkäsin ehkä enemmän tästä toisesta osasta, koska tässä oltiin jo jollain tapaa sisäistetty taiat, eikä niitä tarvinnut alkaa selittää tarinan alussa. Pidin siitä, että tarinaa kerrottiin sekä Mabin, että Willin näkökulmasta. Kirjassa oli myös päiväkirjaosioita, joissa tapahtumat sijoittuivat menneisyyteen ja antoivat lopussa selityksen kirjan nykyaikaisiin tapahtumiin.
Mab Prowd oli henkilönä omalaatuinen persoona ja lukiessa kohtaa, jossa Mab oli sijoitettu normaali nuoren (tällä tarkotan nuorta, joka ei kirjassa viskellyt verta ympäriinsä ja lausunut taikasanoja saaden paperin muuttumaan perhoseksi) elämään, tuntu aidosti siltä, että Mab oli tipahtanut jostain toisesta universumista maan kamaralle.
Will oli kahdesta päähenkilöstä se tavanomaisempi, mutta en kääntäisi sanaa tylsäksi. Pikemminkin Will oli se "normaali nuoriin" lukeutuva henkilö, joka päätti uskoa. Willin perheeseen liittyi dramaattinen tausta, jonka johdosta hän oli tarinan aikana epätietoinen siitä mitä halusi olla ja missä, mikä ehkä osaltaan vaikutti siihen, että Will ei heti kieltänyt veritaikojen olemassa oloa.
Tarina oli ehkä hieman synkkämielinen, mutta silti tosi koukuttava, kun alkuun pääsi. Lopussa tuntu, että ahaa, siksi siinä oli siis näin, kun oli lukenut kaikki päiväkirjaosiot tarinasta. Vaikka tarinassa tuntu olevan monta palasta (Mab, Will ja päiväkirjat kertojina) ne oli hyvin kietoutunu yhteen ja toimi kokonaisuutena saumattomasti. Tässä kirjassa sivuutettiin myös hieman ykköskirjan tarinaa, mikä teki itsenäisestä jatko-osasta sarjaan kuuluvan osan.
Sanoisin siis, että lukemisen arvonen kirja. ; ))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti