lauantai 16. helmikuuta 2013

History of Red Lipstick

Otsikko voi kuullostaa puuduttavan tylsältä, mutta musta Ellen sivuilta löytyny juttu punaisen huulipunan historiasta oli aika mielenkiintonen. (Mä nyt muutenki intoilen aina historiasta...) Mut anyway, koska ite niin antauduin aiheeseen, oikein suomensin koko jutun, joka oli kirjotettu UK:n Ellen sivuille enkuks, lainasin kuvat Elleltä ja kirjotin aiheesta postauksen. Ja tässäpä se. ; ))

Muinainen Egypti


Ensimmäiset, joiden tiedetään käyttäneen huulipunaa, olivat Mesopotamialaiset naiset, jotka valmistivat huulimeikkinsä murskatuista kivistä. Myöhemmin Mesopotamialais naisten jälkeen huulipunaa käytti Kleopatra, joka sai oikean sävyn punaansa murskaamalla kuoriaisia ja muurahaisia.
Egyptin aikaiset meikit eivät olleet täysin vaarattomia, vaan Kuoleman suudelma -nimeä kantava puna sisälsi  mm. jodia ja bromia, ja aiheutti vakavaa sairautta tai jopa kuoleman sisältämänsä myrkyn johdosta.

1500 -luku


Elizabeth 1. teki valtakaudellaan kosmetiikan suosituksi. Kuningatar oli tunnettu kalpeasta ihostaan, ja karmiininpunaisista huulistaan. Huulipunansa hän valmisti mehiläisvahasta ja kasveista. Keskiaikaiset eurooppalaiset uskoivat meikin torjuvan kuolmenaa. 

1700 -luku


1700 -luku toi mukanaan muutoksen meikkaamiseen. Kuningatar Elizabeth 1. aikana meikkaus oli ollut suosittua, nyt valtakausi opetti kansaa meikittömyyteen. 1770 Britannian Parlamentti asetti lain, jonka mukaan naisen avioliitto saatettiin purkaa, jos hän meikkasi ennen häitään. 1700 -luku opetti, että meikki oli vain prostutioille. 
Silti ylempi luokkaiset ranskalaiset naiset olivat sitä mieltä, että luonnollinen look oli vain työtätekeville naisille ja prostutioille, ja kannustivat meikkaamaan.

Myöhäinen 1800 -luku


Kuningatar Viktorialla oli voimakas mielipide meikistä, ja hänen valtakaudellaan meikkaaminen oli epämuodikasta ja epäkohteliasta. Piittaamatta kuningattaren mielipiteistä jotkut meikkasivat. Esim. ranskalainen näyttelijätär ja filmitähti Sarah Bernhardt käytti punaista huulipunaa myös julkisesti. 
Vuonna 1890, Sears Roebuckin katalogi esitteli USA:ssa ensimmäisen, karmiininpunaisen huulipunan, jonka uute oli valmistettu ötökästä.

1900-1920 -luku


Huulipuna tuli jälleen suosituksi. 1915 Maurice Levy keksi ensimmäisen metallisen huulipunan. Tätä ennen metallisen sävyistä punaa oli tehty hirven talista, majavahattu öljystä ja mehiläisvahasta, ja se paketoitiin silkkipaperiin, jolloin se oli lähes mahdoton kantaa käsilaukussa mukana. 
1923 patentoitiin moderni huulipuna ja pian tämän jälkeen huulipunia alkoivat valmistaa eri yritykset, kuten Chanel, Guerlain, Elizabeth Arden, Helena Rubenstein ja Max Factor. 
Aikaiset elokuvattähdet, kuten Clara Bow, käyttivät tumminta huulipunansävyä mitä vain oli mahdollista valmistaa, sillä mustavalko elokuvissa perinteinen huulipuna ei näkynyt.

1930 -luku


1930 -luvulla huulipunan mainonta ja markkinointi oli mittavaa. Huulipunaa mainostettiin (esim. Helena Rubenstein) laajalti, sillä sen arveltiin olevan tärkeä osa sodan vaivannäköä, ja naisten haluttiin punaa ostamalla tekevän osansa. 

1940 -luku


Sodan jälkeen huulipunaa oli niukasti, joten kemisti Hazel Bishop loi huulipunan, joka ei sotkenut, ja kesti koko päivän. 
Vuosikymmenen aalto yritti vakuuttaa nuoret tytöt siitä, että huulipunan käyttäminen oli miehille epämieluisaa. Silti Maybellinen, Revlonin ja CoverGirlin kampanjointi helpotti huulipuniensa kohdentamista nuorille, 16 -vuotiaille ja sitä vanhemmille, tytöille. Myöhemmin 40 -luvulla 90% amerikkalaisista naisista käytti huulipunaa.

1950 -luku


1950 -luvulla meikki hyväksyttiin jälleen kaikilla. Marilyn Monroe, Rita Hayworth, Ava Gardner ja Elizabeth Taylor edes auttoivat sen, että 98% naisista USA:ssa käytti huulipunaa. 
Estée Lauder esitteli ohjelman, jossa sai tuotteen mukana lahjan, mikä oli merkki kosmetiikkamyynnin suosiosta. 

1960-1970 -luku


60-70 -luvulla puhalsivat uudet tuulet. Punainen huulipuna ei enää ollut suosiossa, ja sen tilalle tulivat beigen ja valkoisen sävyt. 70 -luvulla punk virta toi mukanaan huulipunamarkkinoille mustan ja liilan sävyt.

1980 -luku


Rohkea punaisen sävy palasi. M.A.C. esitteli ensimmäisen huulipuna linjansa, ja Madonna teki linjan Russian Red -sävyn tunnetuksi käyttämällä sitä läpi Like a Virgin -maailmankiertueen.

1990 -luku


Grunge liike aikaisin 90 -luvulla johti ruskean ja luumun sävyihin, jotka tunnetuksi teki näyttelijä Drew Berrymore. Punaista huulipunaa käytettiin edelleen, mutta se oli suositumpaa tähdillä, supermalleilla ja naisilla, jotka halusivat erottua joukosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti