perjantai 11. tammikuuta 2013

Tähystäjäneito - Anneli Kanto & Terhi Rannela



Tähystäjäneito aloittaa fantasiatrilogian nuoresta Amayasta, joka matkustaa korkean asemansa takia kolkolle Khalkokselle valtiollisiin hautajaisiin. Lapsekas ja tietämätön Amaya ei tajua, että tämä tapahtuma on vasta alkua tulevaisuudelle. Trilogia kuvaa Amayan kasvua naiviista teinitytöstä viisaaksi aikuiseksi naiseksi.

Takakannen teksti ei kauheesti koukuttanu, mutta halusin ihan huvin vuoks ton lukee. Nyt oon lukenu trilogian kaks ekaa osaa, ja oon tykänny tosi paljon molemmista.
Ekan kirjan alussa Amaya on musta 17 -vuotiaaks aika lapsellinen, ja vaikuttaa enneminkin 12 -vuotiaalta. Heti ensimmäisten lukujen aikana ei tapahdu mitään radikaalia, mutta kun tarina pääsee kunnolla alkuun, alkaa tapahtumat olla mielenkiintoisempia ja juonenkäänteet yllättävämpiä.

Tarinan alussa Khalkos näyttää vauraan sarmatialaisenkin näkökulmasta olevan ihan voimissaan, mutta kun kulissit pian romahtavat, näkee Amaya saaren todellisen puolen. Khalkosta hallitseva leski Korkea Puoliso käyttää valtion rahoja omaan yltäkylläiseen elämään, kun rahvas kärsii kurjissa oloissa. Amayan valtiovierailun opas, Miroslav, näyttää Amayalle Khalkoksen todellisen puolen, ja pian sen jälkeen Amaya saa kuulla olevansa saaren seuraava hallitsija.

Kirjassa on välillä kirjeosioita, joissa Amaya kirjoittaa vanhemmilleen tai siskolleen. Vaikka kirjeosiot olisi voinut ehkä jättää poiskin, musta se kuvaa hyvin Amayan tunteita ja ajatuksia hänen saarella olon aikana.
Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen, ja jättää lukijan odottamaan jatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti