Nyt kun mun ei tartte miettiä enään, että mitkä kirjat huomenna kannan kouluun, monelta mun ridaus alkaa ja pitikö mun viedä se koira lenkille, kaikki alkaa erottumaan jotenki suuremmassa mittakaavassa. Peruskoulua on jäljellä enää se hitusen vajaat kaks vuotta, mikä on helpotus, vaikka nää kaks vuotta tuleekin olemaan sellasta panostusta, että sais sen hyvän päättärin ja sit pääsis jonnekki opiskelee tän jälkeenki. Leikin et pystyn suunnittelemaan kaiken tarkasti etukäteen, mut tuskin se niin vaan menee. Pakko kai tyytyy vaan haaveilemaan.
Jos mä saisin päättää mun tulevaisuuden ilman mitään kohtalon oikkuja ja muuta yhtä hauskaa, mä kävisin koulun loppuu, muuttaisin vähän eläväisemmälle paikalle, jossa kävisin jotain lukiota, ja sitten kun mahdollista, muuttaisin ulkomaille ja hankkisin työpaikan ja eläisin elämäni onnellisena loppuu asti jossain muualla kun Suomessa.
Sit ku toisaalta mietin, että jos muuttais ihan oikeesti "isona" ulkomaille, niin päähän pälkähtää heti ajatus, että "Suomi on kyllä ihana maa" ja siitä alkaa sit sellanen kaamee isänmaallinen tunne ja rakkaus koko tätä syrjästä plänttiä kohtaan, jossa ei oo muuta ku metsää ja järveä joka puolella.
Mut vaikka kuinka vihaisin tätä paikkaa joskus, niin viime aikoina on tullu sellanen arvostus koko maata kohtaan ja silleen et "onpa hienoa asua täällä, tää on mun kotimaa" ja sit jotai tunteenpurkauksia siihe viel päälle. : PP
Mut sit mä oonki niin fiksu ja oon ratkassu koko ongelman. Kelasin, et eihän mun oo pakko sinne ulkomaille jäädä ihan forever. Nuorena varsinki jos ja kun on mahollisuus ja halu nähdä maailmaa niin miksei? Vanhempana kumminki haluu "asettua aloilleen" ja kaikkee yhtä tylsää, joten mulla on ainaki tavotteena toi ulkomailla asuminen jossain vaiheessa.
Tiiän, että kuullostaa typerältä ku tän ikänen alkaa järkeilee omasta tulevaisuudestaan, mutta pakko nää ajatukset on jonnekki kirjottaa. Ainaki niille voi sit myöhemmin nauraa jos ei muuta. : DD
Mut mä en tiiä mistä se johtuu, et oon alkanu enemmän arvostaa sitä mitä mulla on, enkä itkee koko aika sen perään mitä ei just sillä sekunilla oo. Vaikka kuinka oisin nyt just muutamassa Amerikkaa jonnekki suurkaupunkii (New York?? : DD) niin rakastan sitä, että voin mennä tonne parin sadan metrin päähän purtsin kallioille hihhuloimaan ja ihailemaan kuusia ja järviä ja tuntee olonsa sellaseks, et kuuluu tänne oikeesti. Se on vaa nii parasta. ♥
Ja tämän jälkeen haluun viel ihmetellä, et ei helvetti mitä mä teen sen vanhan blogin kaa ku ihmiset laittaa sinne kommenttii ja mä oon silleen et haloo tää muutti tollai vuos sitte et voisitteko kiltit ottaa vähän asioista selvää ennen ku oletatte mun vastaavan kommentteihin?? : DD Mutta mutta, mä laitoin linkkii tänne päin... njähhäähh... : PP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti