torstai 26. tammikuuta 2012

Something strange is happened

Luulis, että torstai on toivoa täynnä. Ei se oo. Koko päivän oli taas tosi outo ja masentunu ilmapiiri, kaikki oli niiin väsyneitä että. Oonko ainoo, joka oikeesti nukkuu 9-10 tuntia yössä? Näemmä. Sain tänään taas kuulla ihmisestä, joka meni aamu viideltä nukkumaan...Nice.

6761993353_675eb2ab59_large

Aamulla heräsin siis reippaasti puoli kahdeksalta, ja koska pikkusisko oli eilen ollu kipee, se piti välipäivää, ja mummo ja ukki oli tullu sitä vahtimaan. Ne katto TV:stä jotain tietokilpailua, ja vastaili kysymyksiin ääneen. Mummo oli kai löytäny meiän kaapeista vanhan leivänpaahtimen, jossa elää jo se pienen pieni palovaara, ja joka liian kovalla lämmöllö vetää leivät ihan mustiks, ja tein ittelleni paahtoleivän. Aamiaisen jälkeen perus meikit naamaa, tukka kuntoo ja menoks tonne helkutin moisee pakkaseen.
Koulupäivä meni ihan jees, vikat kolme tuntii oli kyl taas semmosta kellon vahtaamista, ku kaikki vaa venas, et pääsee lähtee sielt kässäntunnilta pois. Varttii vail neljä koulu loppu, ja suunnistettiin kaverin kanssa meille vaihtamaan kamat, ja siitä suoraan harkkoihin. Oli aika löysät harkat, lopussa kaikki veti vähän sinne päin, mutta käyhän se välillä niinki. Jos sitä taas lauantaina jaksais vähä tsempata.

Egeskov-castle-1_large

Iskä oli tullu työmatkalta, kun oli raahautunu kotio. Sain ihan kivoi tulijaisii. ^^ Illalla vielä syventymistä hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen, tein ruotsin läksyt ja sen jälkeen olo oli vähän väsyny. Kai se kokeisiin lukeminen vaatii sitten niin paljon energiaa..
Ärsyttää, ku en oo ehtiny sillai kunnolla lukee nyt tota Epäilystä, ja oli ihan hyvä, että viime lauantaina luin siitä sata sivua, koska toiset sata sivua on vaatinu sen neljän päivän lukuprosessin, kun aikaa lukemiselle jää vaan iltasin. Mutta kyllä mä sen vielä luen.
Kone alko taas illalla temppuilemaan, ja oon huomannu, että näytön hakkaaminen auttaa sekä stressin purkamiseen, että koneen toimimiseen. Se on ihan tajuttoman ärsyttävää, kun se kone menee niin juntturaan, ettei mitään tapahdu kolmeen tuntiin ja joutuu vaan tuijottaa lagaavaa ruutua ja venaamaa, että millon se kone viittis toimia. Nyt suunnistan varmaan hampaan pesulle, ja sitte lukemaan vähän kirjaa ja nukkumaan. : ))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti