Sydämeni lunnaat on Prinsessapäiväkirjoihin liittyvä kirja, jonka Prinsessapäiväkirjojen päähenkilö Mia Thermopholis on ikään kuin kirjoittanut. (Musta tuntuu, että tää sama alku blaa blaa blaa on joka ikisessä kirjablogissa tän kirjan kohdalla.)
Joten. Kaikki historialliseen aikaan liittyvät tarinat saa mut ainakin kiinnostumaan, jos ei täysin ihastumaan koko tarinaan. Sydämeni lunnaat sijoittuu 1300 -luvun lopulle, jollon kuninkaalliset asu kivilinnoissa ja peittona oli sudentalja. Finnula Crais on nuori, seudun kuuluisin ja paras jousiampuja, joka lähtee kaappaamaan miestä saadakseen sisarensa Mellanan myötäjäisrahat kokoon. Yllätys, Finnula ja hänen kaappaamansa mies rakastuvat.
Musta tässä oli tavallaan kiinnitetty huomiota siihen, miten löytyy se oikea, joka on "erilainen kuin muut". Ehkä vähän kliseistä, mutta tässä se oli ihan realistista. Tavallaan. Tykkäsin myös siitä, että se sadun prinssi ei heti automaattisesti näyttäny maailman komeimmalta mieheltä, joka sulattaa joka neidon sydämen, vaan rakkaus syttyy vähän resuisemmastakin ulkomuodosta.
Takakansi antaa ymmärtää, että kyse on pelkästä miehen kaappaamisesta, että siitä on kyse koko kirjassa. Kirja menee pidemmälle kun odotukset kantaa ja on toisaalta ihan loogista, että selvitellään vielä tän kaappausjutun sotkuja enemmänkin, vaikka se vaikuttaakin vähän jatkotarinalta.
Loppu ei tuota mitään yllätyksiä, vaikka kaikkien pitikin kuolla jossain vaiheessa tarinaa, mikä tuntuu turvalliselta, onnelliselta lopulta ja antaa tarinalle sadun ominaisuudet.
Hahmot oli ihanan persoonallisia, tykkäsin niiden huumorista ja joidenkin hahmojen tyhmyys oli aidosti ärsyttävää, joten kirjailija ei voinu epäonnistua hahmojen kanssa. Päähenkilö oli "erinlainen kuin muut", mikä tietysti oli olennainen osa tarinaa ja toi oman suolansa kokonaisuuteen ja teki tarinasta sen mikä se oli. Koska tuskin kukaan hiusnauhoja käyttävä, mekkoihin verhoutuva ja Jumalaa pelkäävä neitonen lähtisi siskonsa pyynnöstä miestä kaappaamaan.
Myös eläimet toi oman osansa reaalisesti kokonaisuuteen, ja etenkin Finnulan koira Läski-Louis vaikutti juuri omistajansa kaltaiselta lemmikiltä - niin kuin pitääkin.
Tykkäsin tarinasta, sen historian tunnusta, hahmoista, ja jotenkin siitä jatkumosta ja eräänlaisesta "virrasta" millanen toi tarina oli. Se kuljetti reaalisista syistä ja sattumista lukijan tapahtumasta toiseen, eikä mikään ollu väkinäistä vaan varsin luonnollista. Tarina oli hyvin kerrottu ja kirjotettu ja liika runollisuus ja taustatiedot oli kirjotettu tiiviisti ja helpoksi lukea, eikä mikään kohta pitkästyttänyt. Kokonaisuudessaan mukava ja joltain osin iloinenkin tarina. : D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti