tiistai 28. elokuuta 2012

1960´s fashion

Vaatteet:

1960 -luvun muoti sai alkunsa Englannista, ja muu maailma seurasi perässä. "Ole oma itsesi" -ajattelu tapa korostui, ja "kaikki käy" -asenne ulottui myös politiikkaan.

60 -luvun muodin vallankumous alkoi nuorilta ja kaduilta, eikä niinkään isoista muotitaloista. Erilaiset boutiquet nousivat pinnalle, ja ne olivatkin nuorten ostospaikkoja. Lontoossa suosittuja boutique katuja olivat Carnaby Street ja Kings Road. Jotta New York ei jäisi jälkeen muodista, avattiin sinne oma boutique, Paraphernalia.



Värit olivat kirkkaita ja rohkeita, ja vaatteissa oli geometrisiä kuvioita, mustaa ja valkoista. Moderni muoti oli yleensä minimalismia.
Mekko muoti oli 1960 -luvun alussa samantyylistä, kuin 50 -luvulla: ei lyhyitä hameita, vaan naisellista ja sopivaa. Käsineitä, korsetteja ja alushameita käytettiin. Kellomekko t-paitamaisella yläosalla säilyi, mutta helma lyheni ja kaula-aukko avartui.

Iltapuvut olivat naisellisia ja röyhelöisiä, ja niiden kanssa käytettiin yli kyynärpään ulottuvia hanskoja. 1950 -luvun popmusiikki alkoi vaikuttaa muotiin, ja Beatles yhtyeen hiusmuotia ja vaatteita kopioitiin.

Minihameet keksittiin 1960 -luvulla, ja sen keksimisestä kunnian sai yleensä Andre Courreges, mutta myös Mary Quant teki minihameet tunnetuksi 60 -luvun swengaavalla tyylillä.
Mary Quant avasi boutiquen Bazaar Chelseaan 1955, ja tästä sai alkunsa London Look. Maryn tiukat ja värikkäät minihameet oli edullisia ja helposti saatavia, ja hän on myös vastuussa mikroshortseista ja lolita ja baby doll -lookeista.



Koska minihameet ja avonaiset kaula-aukot tulivat muotiin, myös alusvaatteet pienenivät, eivätkä olleet enää niin korsettimaisia. Sukkahousuissa nähtiin paljon hopeaa ja geometrisiä kuvioita.

1965-1969 hippiliike sai muotimaailmaan leveälahkeiset housut, värikkäät vaatteet, nahkaiset otsapannat, samettitakit ja batiikkivärjätyt hameet.
Muotiin vaikutti myös Jaqueline Kennedy pinkillä Chanelin jakkupuvulla, pillerihatulla, käsineillä ja käsilaukullaan.
Unisex -vaatteet tulivat muotiin. Hameen pituus 1969 -luvulla tuli olla joko mini tai maxi, ei mitään siltä väliltä.

Twiggy valittiin 1966 vuoden kasvoksi, ja hän olikin lähes kaikissa muotikuvissa, ja siksi hänen poikamaista lookkiaa kopioitiinkin.


Meikki:

Silmät olivat 60 -luvulla pääosassa meikissä, vaikka meikkityyli vaihtelikin paljon. Ripsissä käytettiin paljon ripsiväriä ja tekoripsiä. Tekoripsiä käytettiin myös alaluomella, tai ne saatettiin piirtää alaluomelle.



Luomiväri oli sinistä, vihreää tai ruskeaa, ja luomivaossa oli usein varjostus. Meikkipohja oli erittäin paksu, ja silmät kleopatramaisesti rajatut. Eyeliner oli tumma, musta ja paksu.

Kulmakarvoista tehtiin pidennetyt ja levennetyt ja ne meikattiin usein mustaksi. 1963 huulien tuli olla mahdollisimman vaaleat, ja nuoret jopa käyttivät peitepuikkoa saadakseen huulistaan vaaleat. Vuosikymmenen lopussa meikkityyli keveni huomattavasti.


Hiukset:

1960 -luvulla hiukset saattoivat olla niin kiharat kuin suoratkin ollakseen muodikkaita, mutta silti hiustyylit olivat kontrolloituja. Kiharat olivat suosituimpia ja pitkiä hiuksia näki lähinnä tytöillä ja hipeillä.

Tavallinen 60 -luvun lookki oli sitoa hiukset 1/3 osaa takaraivolle poninhännäksi tai sivuponnariksi ja kietaista poninhännän ympärille koristenauha. Suosittuja olivat myös letit ja saparot. Hiuksia myös tupeerattiin korkeiksi palloiksi ja kiinnitettiin lakalla.




Iltakampauksissa käytettiin hiuslisäkkeitä. Kerran viikossa saatettiin käydä kampaajalla rullauttamassa ja tupeerauttamassa hiukset kuohkeiksi. Ampiaiskampaukset, banaaninutturat, ja peruukit olivat suosittuja.

Twiggy vaikutti osaltaan lyhyiden hiusten muotiin.
Vidal Sassoon kehitti leikkaustyylin, jossa oli pitkä otsatukka ja kolmiot korvien kohdalla. Afrohiukset tulivat muotiin vuosikymmenen lopulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti