Mul on ollu jo viikon ajan jotenki ahdistunu olo, sillä tavalla, että oon vaan pyöritelly asioita päässäni. Aatellu jokaista sanomistani ja tekemistäni ja ajatustani. Ja ihan really, se ei oo hyvä. Ei oo hyvä aatella, että onko ok tehä noin, onko ok sanoo noi tai onks ihan hirveetä jos aattelen näin. Siit tulee niin hirveen epävarma olo, eikä sit lopulta voi sanoo mitään ku omat ajatuksetki jo häiritsee sen verran, että hyvä kun niitä uskaltaa ees aatella.
Mut sit lauantaina mun silmät avartu, et mitä mä täs alan häpeilee suunnilleen jokaista henkäystä ja jokaista pientä sanaa minkä sanon, koska vitut jos joku ei tykkää. Mul on kuitenki frendei ympärillä, jotka kestää sen, etten oo niin täydellinen ihan joka sekunti.
Ja jos oikeesti alkaa miettii sitä, mitä ehkä se tyyppi, jolle puhut, haluu sulta kuulla, nii ei. Siin menee niin paljon omat mielipiteet ja oma tahto päin persettä et hukkaa ittensä ja sit tuskastuu ku ei sitä enää nii helposti löydykää. Mua ällöttää semmone, et pitää olla niin helvetin teini ja koko aika pyöritellä jotain ihan hirveen kamalaa ongelmaa ja puheenaiheet on rajottuneita, koska ehheeiihh tosta ja tästä aiheesta ei vaan yksinkertasesti voi puhua tässä iässä, koska sehän ei kuulu meidän 14 -vuotiaiden "aikuisten" maailman kuvaan. Ja joo, pitää olla nii hemmetin angsti jokaikisesti pikku vastoinkäymisestä ja ihmisestä ja koko elämästä että ei rajaa. Ja muutenki koko aika pitää suhtautuu kaikkeen niin hirveen kielteisesti, et päivän päätteeks sä et muista muuta ku et se on ihan kusipää ja se sano noi ja voi vittu se sitä ja tätä ja vittu mä en enää kestä.
Mut tänää. ♥ Mä pääsin sen kaiken yläpuolelle ja mulla oli niin helvetin mahtava olo, kun olin tyyppien kanssa, joille ei tartte olla mikään teini, vaan ihan oma ittensä. ♥ Ihanaa, kun pysty puhuu, vaik aiheet ei liittynykään juomiseen, polttamiseen, sossuihin tai mihinkää muuhunkaa pankin ryöstämiseen, ja pysty puhuu ihan tavallisesti. Haluun et tätä jatkuu forever. ♥
Mul on siis ihan mahtava olo ja kiitos erään ihmisen jonka kanssa katsoin sen Madagaskar 3, ja joka on henkisesti meitä ah niin aikuisia edellä, että se avars mun maailmaa. Sen kanssa oli tosi luontevaa puhuu ja olla, eikä tarttennu joka hetki miettii, et mitä jos sanon noin nii se varmaan pitää mua idioottina.
Mietin kans ton jälkeen vähän mun elämäntilannetta ja frendei, joita mulla on ja tajusin, että kaikki ei ehkä ookkaan niin sellasia, joita tartteen tai ees haluun mun ympärille. : ))
Joten oon oppinu tässä muutaman päivän sisällä, että oo oma ittes, jos jotain se vituttaa nii etit ittelles tyypit, jotka hyväksyy sut ja ei tee susta niiden kaltasta. ; )) Koska mitä inhoon, on se, että musta alkaa samanlainen kun mun frendistä ja sit taas kadotan itteni ihan täysin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti