Tänään on siis ystävänpäivä, ja aamulla se piristi oloa niin paljon, että melkein hypin riemusta. En tiiä miks, ehkä harmaan arjen keskellä kaikki maholliset päivät, jotka on saanu erillisen nimen tuo aihetta riemuun. Yllätys sato taas lunta, ihan kun sitä ei olis jo riittävästi tuolla ulkona, mutta koska pakkasta ei ollu hirveesti (uutiset sano et -8-18 ja meiän mittari näytti -4 astetta...) selvisin hengissä kouluun. Postitin matkalla jopa yhen ystävänpäiväkortinki. : DD
Aamulla oli ekaks ruotsia, ja koska meillä oli sijainen, tunti oli aika rento. Kaks seuraavaa tuntia oli liikkaa, ja meillä oli sulkapalloa, joka oli aika kivaa. Mulla on silleen, että kaikissa mahollisissa lajeissa, joissa on maila käytössä, onnistun murhaamaan ihmisiä jollain tapaa. Nelosella löin vahingossa sählymailalla yhtä meiän luokkalaista poikaa niin, että se rupes itkemään (no se olikin heikko lapsi) ja sit ku ope kyseli siellä hädissään, että kuka se oli, niin piilouduin sinne varjoihin salaisesti. : D Viime syksynä taisin just jollain sulkkismailalla lyödä pari kertaa vahingossa kaveriani käteen ja varmaan päähänki tyyliin. Ihmeekseni tänään en vahingoittanut ketään, ja oon siitä aika ylpeä. ^^
Liikan jälkeen käytiin ruokalassa syömässä sämpylän näköstä pullaa ja juomassa ananasmehua. ♥ Pitkästä aikaa tuli taas käytyy "syömässä", kun en melkein koskaan mee kouluruokaa syömään.
Matikan tunti meni aika rennosti kun saatiin eka kokeet ja sitte kaikki tosi ahkerasti luki terveystietoa loppu tunnin. Mullaki se kirja oli siinä auki pulpetilla ja mukava juttu tuokio parin tyypin kanssa siinä vieressä istuvien tyyppien kanssa. Ahkeraa opiskelua joo. : ))
Musta tuntu tänää jotenki, et tää päivä meni hirveen nopeesti. Tai siis ku yleensä lasken aina, et "kolme tuntii... kaks tuntii... tunti...", nii nyt se oli hujaus vaan ja oho koulu loppu. Ihan hyvä. Tiistaisyndrooman asemasta kärsin nyt torstaisyndroomasta, koska vikat kolme kässäntuntia tappaa jokaisen siellä luokassa olijan.
Koulun jälkeen raahauduin kaverin kanssa kirjastoon tajuttomassa lumituiskussa (tosta lumesta ei ikinä tuu loppua...) ja palasin jäätävän mangapinon kanssa kotiin sillain ripset yhteen liimaantuneena ja hiukset aika upeella kampauksella. Se tunne, kun kävelee kirjastosta kotiin, laukku ja H&M:n muovipussi painaa ainaki tuhat kiloo, lunta tulee silmiin niin ettei nää mitään, hiukset on naamassa ja enimmäkseen suussa ja silmissä, lumi sataa paidan sisään, vaikka takki on kiinni ja ne lumihiutaleet iskee naamaan ku jotkut piikit nii ah ♥ se se vasta on kokemisen arvonen. Siitä kotiavaimen ettimisestä laukunpohjalta puhumattakaan. : ))
Musta tuntuu, että tän päivän jälkeen sydäntikkarit on mulle taas vuodeks historiaa. Oikeesti, mun kaveri jakeli niitä tänään koulun käytävillä, ja kaiken maailman "ihanaa ystävänpäivää" ja siihen liitetty kuva sydäntikkarista alkaa rasittaa jo ystävänpäivän suurintaki juhlijaa jossain vaiheessa. En usko, että oon ottanu kaikkea iloa irti ystävänpäivästä, pari tekstarii joillekin kaukasille ystäville on tullu lähetettyä, koulukavereille annettua lahjat ja facesta on tullu luettua ainaki miljoona ystävänpäivä toivotusta, mutta pakko myöntää, että välillä oon unohtanu päivän mittaan mikä päivä nyt olikaan. Ehkei tätä päivää kuulukaan juhlistaa millään kakkukahveilla sun muilla krääsällä, vaan tää on se päivä, jollon ystävälle voi laittaa sydäntäriipasevan runon ystävyydestä, rakkaudesta ja kaikesta tommosesta tosi siirappisesta löpinästä ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Joten ihmiset, käyttäkää tää ilta vielä hyödyks jos ette oo jo sitä päivällä tehny ja laittakaa jollekki ystävälle ihana runo. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti