Mun onni ei oo ehkä ihan täydellistä tällä hetkellä, eikä tuu vähään aikaan olemaankaan, kun sain tietää, että mun yks hyvistä kavereista muuttaa viikon päästä ja vaihtaa samalla kouluu. Tietty nähää usein ja tollai, mut ei se oo sama asia, kun ei enää kävellä samaa matkaa koulusta kotiin ja vietetä muutenki kaikki koulupäivät porukalla ja tolleen. Must tuntuu, että tää meiän kaveripiiri on pienentyny tosi paljon sitte viime syksyn, ku pari hiljasta tyyppiä on suosiolla vaihtanu kaveriporukkaa, kun ei ne oo puhunu mitään meiän kaa. : DD Mut joo, ymmärrän, et saattaa olla aika hankalaa alottaa mitää keskusteluu meiän kaa ku tyyliin huudetaan (tai no puhutaan toisinaan kovaäänisemmin, ei me nyt nii skitsoja olla) toistemme päälle ja silleen. Sit ku se kaveri joka muuttaa on vielä ihan tajuttoman ilonen siitä muutosta, koska ei sillä oo täällä oikee muuta ku tää meiän porukka, ja nyt se pääsee muutenki eroon sen kamalasta skitso äidistää ja pikkuveljestään. Että tänää ku se soitti illalla iha innoissaan, et muuttaa viikon päästä, niin oli aika hankalaa kuullostaa innostuneelta. Nää mun "mut oikeest kui siistii!" saatto kuullostaa aika laimeilta. : DD
Mut mitäs mä tässä itkemään, ei aina voi aatella vaan omaa parastaan. Oon nyt onnellinen sen kaverin puolesta, et se pääsee muuttaa ja hihkun sen mukana vaikka tekis mieli heittäytyy siihe maaha sillai "et varmaa muuta minnekkää!!".
Anteeks tommoset avautumiset näistä mun "ongelmista", tiiän, että toi on aika pieni murhe muiden elämän ongelmien rinnalla, mut ku en oikeen viiti muillekkaan avautuu. : DD Meen nyt nää tän ja ens viikon sillä periaatteella, että elämä jatkuu ja tätä rataa. Että tämmöstä tänää. ; ))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti