Kirjaa oli kehuttu loistavaksi, eikä ihan syyttä. Kirja kerto taikuudesta, mutta siinä ei esiintyny yhtäkään noitaa, velhoa, vampyyriä, ihmissutta tai mitään muutakaan maagista olentoa. Ainoa voima oli veri.
Kirjassa siis ton päähenkilön Sillan vanhemmat on kuollu; isä ampui ensin äidin ja sitten itsensä. Silla ei kuitenkaan usko, että isä olisi sellaista mennyt tekemään. Sitten Silla saa salaperäiseltä Diakonilta loitsukirjan, joka kuului Sillan isälle ja sen mukana kirjeen, jossa isää sanotaan taitavaksi velhoksi.
Mukaan kuvioihin tulee myös naapurin poika Nicholas ja tarina on valmis alkamaan.Verta, juonia, kuolemaa, magiaa ja vielä kerran vähän verta.
Katoin ekaa lukua vähän epäuskosena; sen lukemiseen meni ehkä vaivaset kymmenen sekuntia, jos sitäkään. Mulle on muodostunu joku käsitys, että kirjat, joissa kerrotaan parin eri henkilön näkökulmasta tarinaa, on tylsiä, sekaannuttavia ja muutenki vaikeaselkosia. Veritaiassa musta oli loistavasti toteutettu se, että kahden päähenkilön ajatuksia pysty seuraamaan vuorotellen, mitä nyt joskus meni vähän sekasin, että kuka tätä nyt ns. "kerto". Henkilöt oli persoonallisia ja tekstin tyyli vaihteli kummankin kohdalla niille ominaikseks.
Alussa noi luvut, joissa oli niitä päiväkirjamerkintöjä, vaikutti olevan ihan erimaailmasta kun toi muu osa tarinaa, mutta kun osat alko vähitellen yhdistyä, tajus ton päiväkirjan tarkotuksen paremmin. Oikeestaan nää kaks "tarinaa" liitty toisiinsa siinä vaiheessa kun Silla ja Nick löys sen päiväkirjan.
Musta oli tavallaan vähän outoa, että kaikki usko siihen magiaan ja suostu siihen, että maailmassa on magiaa, kun niille näytettiin sen voima. Reese ja Judy oli heti mukana jutussa, kun niille näytettiin yhen kuolleen lehden henkiin herättäminen. Toisaalta se säästi kaikelta ylimääräseltä säädöltä saada muut mukaan juttuun.
Tykkäsin kirjassa siitä, miten erinäisten henkilöiden historiat kietoutu toisiinsa ja vaikutti osaltaan tarinaan ja henkilöihin. Kirjan loppu oli aikalailla sellanen "peruslopetus" eli taistelu, vähän iloa ja surua, sairaalan kautta kotiin ja sitten lopuks suunnitellaan onnellisina vähän tulevaisuutta. Mutta toisaalta, kun kirjassa on vuodatettu niin paljon verta, kohdattu kuolemaa, tuskaa, järkytystä ja vihaa, niin täytyyhän päähenkilöiden ansaita kaiken sen jälkeen onnellinen loppu ja hyvä tulevaisuus. Yhdessä, mutta ei ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti